Icelandairin vuosi 2014 alkoi hyvin !
Icelandair kuljetti viime vuonna 2,6 miljoonaa matkustajaa, jossa oli kasvua + 12 %. Vuosi 2014 on alkanut hyvin + 15 % kasvulla. Matkustajamäärä 2014 tammikuussa oli 124 745 verrattuna vuoden 2013 vastaavaan 108 920.
Icelandairin reittiverkosto 2014 on kattavin koko yhtiön historiassa. Kohteita on yhteensä 38, joista 9 Pohjoismaissa ja 12 Pohjois-Amerikassa.
Suorat lennot Helsingistä Reykjavikiin alkavat helmikuun lopulla ja muuttuvat päivittäiseksi toukokuun alusta jatkuvat syyskuuhun jolloin reitti lennetään kolmasti viikossa. Kesäkuukausina lennetään isäksi ns.
Wing to Wing perjantaisin ja sunnuntaisin kahdesti päivässä rinnakkaislennoin. Kaikista lennoista on yhteydet Pohjois-Amerikkaan.
Helmikuun alussa Reyjavikissa järjestettin Mid-Atlantic Trade Show-ammattilaismessut johon osallistui 750 näytteilleasettajaa ja kansainvälisiä matkamyyjää. Tapahtuma järjestetään kerran vuodessa ja niiden tarkoituksena on saattaa yhteen matkailualan ammattilaisia Atlantin molemmilta puolilta sekä lisätä kiinnostusta Islantia kohtaan ja tehdä tutuksi Icelandairin reittiverkosto ja kohteet. Matkailu on yksi Islannin tärkeimmistä tulonlähteistä ja Mid-Atlantic on tärkeä tapahtuma kontaktien luomiseen sekä Islannin esittelyyn inspiroivana kokous- ja matkailukohteena. Suomesta lapahtumaan osallistui Helsingin Kaupunki, Restel Hotel Group, Viking Line ja Tallink Silja ja vastasivat siten Suomen markkinoinnista 120 Pohjois-Amerikkalaiselle matkanjärjestäjälle ja myyjälle.
Icelandair avaa kaksi uutta reittiä Kanadaan vuonna 2014. Ympärivuotinen nopein yhteys Edmontoniin avataan 5 maaliskuuta ja 13 toukokuuta avataan Vancouver, aluksi kausikohteena.