Pingdom Check

Aja lumisella tundralla, hengitä raikasta kylmää ilmaa ja tunne adrenaliini suonissasi.

Nauti henkeäsalpaavista ja monipuolisista maisemista: pohjoisessa kohoavat majesteetilliset jäätiköt ja etelässä siintävät kilometrejä pitkät mustahiekkaiset rannat. Islannin neljänneksi suurimmalla jäätiköllä mahtavien ja oikuttelevien luonnonvoimien läsnäolo käy entistäkin ilmeisemmäksi. Jäätikön alla kytee nimittäin pahamaineinen tulivuori Katla.

Retken tärkeimmillä pysähdyspaikoilla on käytettävissä runsaasti aikaa – noin 45 minuuttia kullakin. Retkellä pysähdytään muun muassa Skógafossin ja Seljalandsfossin vesiputouksilla sekä Solheimajökullin ja Myrdalsjökullin jäätiköillä. Moottorikelkka-ajelu kestää noin tunnin ja kaikkiaan jäätiköllä vietetään 3–3,5 tuntia.

Mitä retkelle täytyy ottaa mukaan? Mukaan tarvitaan muutamia asioita. Lounas jäätiköllä pidettävää taukoa varten, hyvät ulkoilukengät sekä äkillisten ja usein odottamattomien sään vaihteluiden vuoksi lämpimät vettä pitävät vaatteet, kuten takki, housut, päähine ja käsineet.
Retken kuljetuksissa käytetään uusia Mercedes-Benz-busseja, joissa on jokaisella paikalla USB-laturi ja kosketusnäytöllinen tabletti. Lisäksi bussissa on saatavilla ääniopastus 10 kielellä: suomeksi, englanniksi, espanjaksi, hollanniksi, italiaksi, japaniksi, kiinaksi, koreaksi, ranskaksi ja saksaksi. Tableteilla voi myös mm. käyttää internetiä (busseissa on ilmainen Wi-Fi) ja katsella videoita. Ota mukaan omat kuulokkeet, jotta niitä ei tarvitse ostaa bussissa.


Tärkeää: Hinta perustuu siihen, että kaksi henkilöä jakaa yhden moottorikelkan. Asiakkaiden, jotka haluavat ajaa yksin, on maksettava retken järjestäjälle 7.000 ISK lisämaksu retken alkaessa.

Hintaan sisältyy:

  • Lähdöt joka päivä ympäri vuoden klo 9.00 (säästä riippuen) 
  • Nouto hotellilta Reykjavikista tai määrätystä noutopisteestä ja retken lähtöpaikasta alkaa 30 minuuttia ennen retken aikataulun mukaista lähtöaikaa. Hintaan sisältyy myös paluukuljetus noutopisteeseen
  • Kokonaiskesto on noin 10–11 tuntia
  • Vaatteet ja välineet moottorikelkka-ajelulle
  • Ammattimainen kokenut moottorikelkkailu- ja jäätikköopas
  • Ilmainen Wi-Fi ja USB-laturi jokaisella paikalla bussissa
  • Kaikki soveltuvat pääsymaksut

Ehdot

  • Tarjous saatavilla vain verkossa
  • Ikäraja: Viisi (5) vuotta
  • Moottorikelkalla ajamiseen tarvitaan voimassa oleva ajokortti. Kaksi matkustajaa moottorikelkkaa kohden
  • Matkanjärjestäjät eivät nouda matkustajia Reykjavíkin ulkopuolella sijaitsevista hotelleista eivätkä kuljeta heitä takaisin näihin hotelleihin
  • Saatavilla olevien retkien lähtöpäivät ja ajat saat esille varausta tehdessäsi.
  • Käyttämättömiä matkapalveluja tai maajärjestelyjä ei hyvitetä retken alettua
  • Retken järjestää Reykjavik Sightseeing
  • Kaikki yleiset kyselyt sekä muutos- ja peruutuspyynnöt voi lähettää verkossa.
  • Ehdot, mukaan lukien lomaasi koskevat muutos- ja peruutusehdot, riippuvat lähtömaasta. Tarkempia tietoja on sovellettavissa Icelandair Holidaysin ehdoissa.

Vakuutus

Henkilökohtainen matkavakuutus ei sisälly hintaan, joten suosittelemme hankkimaan sellaisen erikseen. Yhdysvalloista ja Kanadasta tulevat matkustajat voivat hankkia vakuutuksen Allianz Global Assistancelta.