Sólarkaffi: talven pimeys ja auringon paluu

Keskiyön aurinko on houkutellut matkaajia Islantiin jo pitkään – ikimuistoiset yöttömät yöt luovat usein taianomaisia hetkiä. Sydäntalvella kivisten vuonojen syövereissä aurinko ei kuitenkaan nouse ollenkaan vuortenhuippujen ylle. Eli vaikka päivällä on valoa, aurinkoa ei koskaan nouse.

Islantilaiset ovat tottuneet kesän ja talven välisiin dramaattisiin muutoksiin ja auringon paluusta iloitsemiseen, vuonojen kylissä asuvat ihmiset jopa juhlivat sitä yhdessä. Iloisen tapahtuman nimi on sólarkaffi, eli "aurinkokahvi": kokoontuminen, jossa juhlan kruunaavat maukkaat ohukaiset. Juhla on yksinkertainen mutta merkityksellinen, sillä islantilaiset jättävät jäähyväiset pimeydelle ja odottavat innolla pidempiä ja valoisampia päiviä.

Kesän paiste ja talven pimeys

Islannin kesälle on ominaista keskiyön aurinko. Pitkät päivät ja valkeat yöt luovat tunnelman, joka on elämyksenä ainutlaatuinen. Tunne on kuin toisesta maailmasta kellon lyödessä keskiyötä ja auringon edelleen antaessa punertavaa hehkua.

Vuoden pimein aika Islannissa on talvipäivänseisauksena, vuoden lyhimpänä päivänä. Onneksi samaan aikaan on myös joulu, joka on Islannissa valojen juhla. Talven pimeydestä huolimatta islantilaiset valaisevat arkeansa säkenöivillä valoilla.

Auringon paluun perinteet

Auringon ensikurkistuksen aika vuorten yllä vaihtelee, mutta auringotta talven yli eläneet paikalliset juhlivat aina koko sydämestään.

Auringon paluuseen liittyy perinteitä. Yleisin on "sólarkaffi", juhla joka keskittyy kermavaahdolla ja hillolla tai pelkistetysti sokeriripauksella kuorrutettuihin ohukaisiin . Herkun valinta ei ole sattumaa: pyöreä ja kultainen lätty muistuttaa aurinkoa ja kuuluu islantilaisten suosikkeihin.

Perinnettä noudetaan läntisten vuonojen Ísafjörðurissa, Bolungarvíkissa ja Suðureyrissa, pohjoisen Siglufjörðurissa ja Ólafsfjörðurissa sekä idän Seyðisfjörðurissa, Reyðarfjörðurissa ja Eskifjörðurissa, ja laajalti muuallakin.

Näistä kylistä kotoisin olevat reykjavíkilaiset pitävät perinteitä elossa, vaikka pääkaupunkiin tulee talvisinkin suoraa auringonvaloa. Juhlinta on aina eloisaa: puheita pidetään, lauluja lauletaan ja (viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä) ohukaisia nautitaan roppakaupalla.

Uusia perinteitä syntyy

Auringon tärkeys ei jää kenellekään epäselväksi – mutta pimeys voi usein johtaa luovuuteenkin. Samalla kun "sólarkaffin" ja laulujen perinteitä vaalitaan, pimeyden piristämiseksi on myös keksitty uusia perinteitä.

Itä-Islannin Seyðisfjörðurissa paikalliset eli Seyðfirðingar järjestävät palkintojakin voittaneen List í ljósi -tapahtuman, joukosta erottuvan ulkoilmataidefestivaalin, jossa juhlitaan taidetta ja auringon "kotiinpaluuta". Festivaali alkaa, kun kaikki kylän valot sammutetaan ja niiden tilalle sytytetään ympäristön valaisevia valoinstallaatioita.

Lauluja auringolle

Islannin runoilijat ja kirjailijat ovat usein saaneet auringosta innoitusta. Auringon kehrän jälleennäkeminen talven jälkeen on symboli toivolle, ja se on ollut iloinen hetki koko pohjoisella pallonpuoliskolla kautta historian.

Valon ja pimeyden leikki inspiroi monia, kaksi ääripäätä vuorottelevat kausittain ja ravitsevat saaren asukkaiden sieluja. Erityisesti yksi paikka tunnetaan siitä, että se saa vähiten suoraa auringonvaloa vuosittain: Lounais-Islantilainen maatila nimeltä Syðri-Fjörður.

Siellä, Vestrahornin jylhien huippujen pohjoispuolella, aurinko ei yllä vuorten yli syyskuun lopusta maaliskuun puoliväliin – eli kuuteen kuukauteen.

Asukkaisiin asia ei tunnu paljoa vaikuttavan, ja pimeästä kaudesta on runokin (alun perin islanniksi):

Mikkelinpäivän kynnykseltä
keskelle Góaa
Ei päivä Syðri-Fjörðurssa
tahdo paistaa

Ikuisen pimeän kesto
on monille alho
Mutta sieluni silmässä
alati kauneuden kaivo

Entäs islantilaiset ohukaiset?

Lähes joka maalla on oma lättyreseptinsä, eikä Islanti ole poikkeus.

Islantilaiset ohukaiset tehdään perinteisesti vaniljauutteella lisäämättä taikinaan sokeria. On helppo tunnistaa aiempien sukupolvien edustajien tekemä lätty, sillä vaniljan tilalla on sitruunauutetta. Toinen niksi on lisätä taikinaan tilkkanen kahvia. Näin lätyistä saa täydellisen kultaisia ja herkullisia.

Islantilaiset ohukaiset eli pönnukökur nautitaan taiteltuna tai käärittynä. Lätty taitellaan usein kermaa ja hilloa käytettäessä, ja raparperihillo on myös suosittu vaihtoehto, mutta mustikkakauden aikana tuoreet mustikat tai mustikkahillo sopivat parhaiten. Ohukaisensa mieluummin käärivät ripottelevat usein sokeria päälle.

Jos haluat kokea henkilökohtaisesti auringon paluun, Icelandair lentää pohjoiseen Akureyriin, länteen Ísafjörðuriin ja itään Egilsstaðiriin jokaisena viikonpäivänä Reykjavíkin lentokentältä. Akureyrista ja Egilsstaðirista on lyhyt matka vuonoille, jos haluat nähdä tämän ainutlaatuisen aurinkoperinteen omin silmin.

Voit myös juhlia tätä perinnettä paistamalla omia islantilaisia ohukaisia. Tässä ohukaisresepti vuodelta 1947:

2,4 dl jauhoja
 40 gr. voita
1 tl leivinjauhetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3,5 dl maitoa
2 kananmunaa
oman maun mukaan vaniljaa (tai vanhojen aikojen kunniaksi sitruunaa)

Sulata voi, vatkaa kananmunat ja voi. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää lopuksi maito vatkaten laihaksi helposti kaadettavaksi taikinaksi. ? ? Kaada kauhallinen (n. 0,8 dl) taikinaa kerrallaan sihisevän kuumalle  kunnes et enää näe pannun pohjaa. Paista kullan keltaiseksi, käännä toiselle puolelle. Tee korkea lättytorni ja nauti rakkaidesi kanssa aurinkoisena päivänä.

Hyvää ruokahalua, tai Verði ykkur að góðu!

Kirjoittanut Ingunn Sigurðardóttir.